Tanssiva Meteoriitti 2023

Esipuhe

-If you´re going through hell, keep going-

Näin kirjoitti Winston Churchill. Hänet tunnetaan merkittävästä roolistaan poliitikkona ja Britannian pääministerinä toisen maailmansodan aikana. Hän oli myös ammattisotilas. Hän ymmärsi kokemuksellisesti liikkeellä olemisen sekä ajattelun, päätöksenteon ja vastuun ottamisen yhteyden ja merkityksen.

Älä siis jää tuleen makaamaan.

Ajattelen sen merkitsevän toimintaa, jolla on tavoite ja päämäärä jotka ovat yhteydessä omiin arvoihimme. Se on läsnäolevaa liikettä. Se on kuuntelemista koko olemuksellamme. Liikettä ohjaa toivo, pyrkimys itsenäiseen ajatteluun ja älyllinen viattomuus. Mitä muuta meillä lopulta on kuin tämä hetki, oma kehomme kokemuksineen, muisti ja omatunto.

-Speak peace in a world of conflict, what you say next will change your world-

Nonviolent Communication -prosessin kehittäjä psykologi Marshall B. Rosenberg on myös todennut että olemme vaarallisia silloin, kun emme tiedosta vastuuta omasta käytöksestämme, ajatuksistamme ja tunteistamme. Avoin ja moni-arvoinen keskustelu on ainoa tapa saavuttaa eettisesti ja inhimillisesti kestäviä ratkaisuja. Arvostan ja kunnioitan kaikkia erilaisia valintoja, joita ihminen on oman sisäisen pohdinnan ja harkintansa jälkeen tehnyt. Se on rikkautta, elämänkirjoa. Voimme olla yhdessä ja rakentaa tulevaisuutta, vaikka koemme maailman eri tavoin, omien kokemustemme pohjalta ja oman historiamme kannattelemina. Tärkeintä on yhteyden ylläpitäminen, vuorovaikutustaidot ja aito, myötätuntoinen kuunteleminen.

Taiteella on mahdollisuus lisätä ymmärrystä ja tietoisuutta toisen kokemuksesta. Taide voi herkistää meidät kuuntelemaan ja olemaan läsnä.

Kyse on vuorovaikutuksesta ja erilaisten näkemysten kokonaisvaltaisesta ymmärtämisestä. Työni on nähdä haavoissa valo ja osoittaa kauneutta säröissä. Tehtäväni on ohjata katsoja katsomaan kuuta, ei sitä osoittavaa sormeani. Sen sijaan että fatalistisesti hyväksyisimme varjot päällämme, meidän tulisi olla uteliaita ja ymmärtää mistä varjot tulevat. Työni on osoittaa kaiken moninaisuus voitoksi, jopa elinehdoksi.

Tanssi ja liike on sanatonta viestintää.

Tanssin ja esittävän taiteen ammattilaisena minua kiinnostaa erityisesti kinesteettinen empatia. Se koostuu moniaistisesta havainnoinnista, siinä kehon liikekieli puhuttelee, liikuttaa ja on dialogissa ympäristönsä kanssa. Ihmisen elinympäristön lisäksi tarkoitan myös muuta eläinkuntaa ja kasvikuntaa. Kyse on kaikkien ekosysteemien vuorovaikutuksesta ja keskinäisestä riippuvaisuudesta.

Todellisuus ja maailma ovat jatkuvassa liikkeessä, virrassa. Vain muutos on pysyvää.

Satunnaisessa ajassa ja paikassa ihminen pyrkii luomaan merkityksiä olemassaololleen. Se on inhimillistä. Toisin sanoen, se tekee meistä ihmisen ja eroittaa muista lajeista. Haluaisimme olla merkityksellisiä, tärkeitä ja korvaamattomia.Vain ihmisolento ajattelee, että maailmaa on rakennettu häntä varten. Jos ihmiskunta ja sen yksilöiden ja ryhmien välinen viestintä olisi järjestäytynyt kuten kasvikunta, meillä ei olisi tämän ajan globaaleja ongelmia ja ilmastokriisiä nykyisessä mittakaavassa.

Monimuotoisuus on kaiken olevaisen ja elollisen perusta.

Monimuotoisuus on verkosto. Se ulottuu kaikkeen ja on läsnä kaikessa: ekosysteemeissä, inhimillisessä kulttuurissa, ajattelussa ja sen ilmenemismuodoissa. Monimuotoisuus, diversiteetti mahdollistaa myös sananvapauden, mielipiteenvapauden, uskonnonvapauden ja vapauden liikkua. Tiedämme, että juuri nyt maapallon yli pyyhkii kuudes sukupuuttoaalto. Biodiversiteetti on vakavasti uhattuna. Myös ihmisyys on uhan alla, kun kriittinen ajattelu ja vallitsevan totuuden kyseenalaistaminen tuomitaan yksilön itsekkyydeksi. Minuus rakentuu aina dialogissa muiden kanssa, ihmisten, luonnon ja rakennetun ympäristön.

Kuka määrittelee mikä on oikein, väärin, hyvää tai pahaa?

Marshall Rosenberg kirjoittaa että elämästä vieraannuttava vuorovaikutus kumpuaa hierarkioista, hallitsemismallille perustuvista yhteiskunnista, joissa isoja ihmisjoukkoja hallitsevat muutamat, asemastaan hyötyvät yksilöt. Maailma tulisi pyrkiä näkemään sellaisena kuin se on. Mutta meille luodaan narratiivia, johon kaikille on valmiiksi kirjoitettu rooli. Kerrotaan, että vaarat ja viholliset tulevat oman yhteisömme ulkopuolelta. Ihminen on laumaeläin ja hakee luonnostaan turvaa ryhmästä tai yhteisöstä. Ihmiset haluavat olla toisilleen hyödyksi ja elää sopusoinnussa ympäristönsä kanssa kun se tapahtuu vapaaehtoisesti. Vallankäyttäjät eivät luota tähän ihmisen luontaiseen pyrkimykseen hyvään. Hierarkkinen ja keskitetty hallitsemismalli perustuu kontrolliin, pelotteluun ja syyllistämiseen: jos et tee oikein sinut eristetään ja sinua rangaistaan. Minä en tiedä yhtään tapausta, en henkilökohtaisessa elämässäni tai ihmiskunnan historiassa, että uhkailulla, pelottelulla ja pakottamisella olisi saatu aikaan mitään hyvää.

Onko aika, jota elämme poikkeuksellisen itsekästä?

Ehkä egoismin määrä ihmiskunnassa on vakio kaikkina aikakausina, sillä ihmisen perimä pyrkii turvaamaan jatkuvuutensa. On tärkeää että hyväksymme ihmisessä olevan itsekkyyden. Näin voimme tunnistaa itsekkyyden lähtökohdat ja motiivit. Terve ja hyväksyvä itsekkyys on itsenäisyyttä. Itsenäinen ihminen kysyy että kuka minä olen?

Tiede, usko ja toivo kulkevat käsi kädessä. Ja kaikista suurin on rakkaus.

Ajattelen, että on tärkeää pyrkiä ymmärtämään asioita ja ilmiöitä niiden monimutkaisuudesta ja ristiriitaisuuksista huolimatta. Ankkuroidun faktoihin pohtiessani kysymyksiä mitä ja miksi tai mikä on syy ja mikä seuraus. Uskon tieteeseen ja tutkimukseen, joka kyseenalaista totuuksia, keskustelee erilaisista mahdollisuuksista, vertailee ja arvioi tinkimättömästi. Uskon tieteeseen ja taiteeseen, joka on taloudellisesti riippumatonta ja monialaista. Toivon, että tieteentekijät keskittyvät tutkimukseen jota ohjaa inhimillinen uteliaisuus. Uskon tieteen asiantuntijoihin kun he ymmärtävät oman rajallisuutensa ja ovat valmiit ottamaan vastuun, ja tarvittaessa, myöntämään erehtyneensä. Tätä toivon meille kaikille sillä erehdyksistä oppii ja moka voi olla lahja.

Saamme jatkuvasti informaatiota ja tietoa. Tieto muuttuu viisaudeksi vasta sitten, kun sitä arvioidaan historian jatkumossa ja osana omaa henkilökohtaista kokemusta. Ajattelen, että tiedon arviointi ja totuuden pohdiskelu kuuluvat jokaisen ihmisen vastuulle ja velvollisuuksiin. Meidän on ponnisteltava ymmärtääksemme ympäröivää todellisuutta ja osaamme siinä.

Toivon, että myös tulevaisuudessa ihmiskunnan pitkäjänteisellä työllä ja historian kokemuksien opettamana laaditut lait ja niissä säädetyt perusoikeudet ovat turvanani kun pyrin yksilönä tekemään oikeita ja viisaita valintoja ja ratkaisuja. Martin Luther King Jr. on sanonut että sivistyneessä yhteiskunnassa jokaisen kansalaisen velvollisuus on noudattaa oikeudenmukaisia lakeja. Mutta samalla jokaisen kansalaisen velvollisuus on jättää epäoikeudenmukaiset lait noudattamatta.

Pyrkimykseni on ymmärtää ja pitää yllä ihmettelyä, iloita ja olla kiitollinen elämästä. Olen taiteilija ja inhimillisten ilmiöiden kokemusasiantuntija. Tavoitteeni on toimia oikeudenmukaisesti ja tehdä elämääni koskevia valintoja viisaasti, perustellusti ja epäitsekkäästi.

Joku on sanonut, että jos haluaa ymmärtää tekstiä, pitää tulkita. Tämä koskee myös itseä ja itsen suhdetta maailmaan, osana sitä. Se, miten tulkitsemme ympäröivää todellisuutta on osa inhimillistä kulttuuria. On pysyttävä liikkeellä. Vaellan ajatuksissani. Vaellan avoimin mielin alati muuttuvassa maailmassa.

Suopäivän puhe, 31.1.2020

Tieteiden talo, Helsinki

Oletko kulkenut paljain jaloin keväisellä suolla ja poiminut suuhusi edellisen kesän karpaloita?

Oletko kiivennyt rahkarämeellä kasvavaan hoikkaan mäntyyn ja laulanut sen latvasta Benjamin Brittenin laulua Tell me the truth about love: "Liebe – l´amour – amor - amoris" ?

Oletko kohdannut keskellä tietä istuvan suden. Katsonut sitä silmästä silmään ja miettinyt kumpi väistää?

Oletko katsonut vedestä täyttyneestä hiidenkirnusta peilikuvaasi ja nähnyt takanasi toisen hahmon?

Löysitkö lapsena pohjois-karjalaisen hongan juurelta Aleksanteri II aikaisen kolikon?

Nukuttiko äitisi sinut turvekankaalle, avoimen taivaan alle, mennessään puolukoita poimimaan?

Oletko seisonut mättäällä, päälläsi?

Oletko nauranut rimpinevalla riemusta, puhtaasta ilosta: minä elän?

Ovatko nämä sinun kokemuksiasi? Vai sainko houkuteltua sinut, mielikuvituksessasi, mukaan minuun kokemuksiini?

Oletko itkenyt nähdessäsi kurkien lentävän yli edessäsi avautuvan aavan, jossa turvesuolla johtavan hiekkatien reunaan on kasattu lohduttoman pitkät ja lopulliset rivit maasta revittyjä kantoja ja juurakoita. Niistä muistutat mieleesi katkelman Ture Rangstömin runosta Trädet som dör: ”...och i de isiga rymdernas hot – sträcker du risiga grenar med knot – mot himlen som ej kan skona -” ?

Neuvostoliittolainen elokuva Letjat Zuravli – Kurjet lentävät vuodelta 1957 kertoo toisesta maailmansodasta Neuvostoliitossa. Se kuvaa sodan julmuutta ja ihmisen sieluun jääviä vammoja: ”Mun outo joskus vallannut on mielle -et miehet sodast palaamattomat ei kaatunetkaan maalle hurmeiselle -vaan valkokurjiks silloin muuttuivat – Ain niiltä ajoin tuonenkurjet lentää ja ankeasti meille ääntelee – siksi lie kaiho syömmeen usein entää – silmä kun taivahalle tähyilee”.

Aloitin puheenvuoroni kymmenellä kysymyksellä, joista yhden esitin teille: oletteko te kokeneet näitä asioita? Kysymysten kokemuksista vain kaksi eivät ole omiani, mutta kun kuulin ne, elin niissä mukana. Näin suden katsovan miestäni silmästä silmään pari viikkoa sitten Raaseporissa ja tunsin pelkoa ja kunnioitusta. Näin äidin marjastamassa, pienen pojan nukkuessa määttäällä. Kiitos Ykä (Babitzin) tämän kokemuksen jakamisesta.

Minulle taiteilijan tehtävä on jakaa ja välittää kokemuksia, tuoda ne iholle ja ihon alle. Taiteilijan tehtävä on luoda uusia väyliä ajattelulle, ruopata kanavia tunteille ja avata tietä keskustelulle kärkijoukoissa -avantgarde! Itse taiteen tehtävä olkoon määrittelyistä vapaa. Omat tehtäväni taiteilijana ovat minulle kirkkaat. Puhun nyt siis omista lähtökohdistani. Tehtäväni on tehdä näkymätön näkyväksi ja toisinaan kääntää asiat ylösalaisin. Kuulostaako vaikealta? Sitä se onkin ja toisinaan se vaatii sekä sirkustaitoja että taikatemppuja. Katson avosuota, keski-pohjalaista nevaa tai ajattelen paikkoja missä en ole käynyt:Terceran soita Portugalin Azoreilla. Mieleeni tulee Salvador Dalin maalaukset. Horisontti ylhäällä jakaa maan ja taivaan. Karu maisema, tuhkainen turvesuo tulivuoren läheisyydessä. Loputon kenttä, johon piilotajunta onnostanut näkyväksi kasvottomia hahmoja, naisvartaloita joiden resistä ja sääristä avautuu lipaston laatikoita, venyviä ja sulavia taskukelloja, tuleen syttyneitä hahmoja ja palavia pensaita.

Työni on nähdä haavoissa valo ja osoittaa kauneutta säröissä. Tehtäväni on ohjata katsoja katsomaan kuuta, ei sitä osoittavaa sormeani. Sen sijaan että fatalistisesti hyväksyisimme varjot päällämme, meidän tulisi olla uteliaita ja ymmärtää mistä varjot tulevat. Työni on osoittaa kaiken moninaisuus voitoksi, jopa elinehdoksi.

Vuonna 2014 näin unessa suomaiseman. Kuuden vuoden aikana, usvainen unimaisema on tarkentunut. Syntyi Suolaulu -hanke. Opiskelin soiden ekologiaa ja ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä. Minua kiinnosti tieteelle ja taiteelle perustuva dialogi sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutus- ja keskinäisen riippuvuuden suhde. Synnymme rakastamaan ja olemaan rakastettuja, kytkeytymään toisiin ihmisiin ja jakamaan maailman ja maisemat heidän kanssaan. Minuus rakentuu dialogissa muiden kanssa. Ajattelen että myös terve suhde luonnonympäristöön perustuu pitkälti samaan dialogiin: läsnäoloon, kuuntelemiseen ja omasta itsekkästä ”egosta” luopumiseen.

Suomaisemaa katsoessa voi hetkeksi vapautua -from the bonds of our human nature- oman rajallisen ajatteluni ja ihmisenä olemisen kahleista ja tulla osaksi maisemaa ja maailmankaikkeutta.

Suolaulu -hankkeen kehyksissä olen ensembleni kanssa kiertänyt Suomen soilla (Karvasuolla, Siikanevalla, Kaitasuolla) ja erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa tanssimassa, musisoimassa ja puhumassa soiden, hiilinielujen ja luonnon ja ylipäätään kaiken monimuotoisuuden puolesta. Työ jatkuu. Kiitos kutsusta tähän tilaisuuteen esiintymään ja puhumaan.

Taidosta, taiteesta ja tieteestä

Taiteilijan puheenvuoro INAR Climat Festival, 25.5.2018

Vietin varhaislapsuuteni Valtimon kunnassa Pohjois-Karjalassa. Vanhempani olivat opettajia ja perheemme asui, ajan tavan mukaan, koulun läheisyydessä. Tämän koulupihan rajasivat itse koulurakennus sekä asuinrakennukset koulun opettajille ja heidän perheilleen. 5-vuotiaana näin unta. Lähdin pihan toiselta laidalta, kotiovelta, hiihtäen pihan halki kohti koulua. Keskellä pihaa kulki vuodenaikojen raja talven ja kesän välillä. Jätin sukset rajalle ja jatkoin kävellen kohti koulua, kesän lämmöstä ja valosta nauttien. Muistan unen edelleen kuin elokuvan, jonka on joskus nähnyt, joka on kiinnittynyt kirkkaasti muistiin ja johon usein ajatuksissaan palaa. Muistiini on piirtynyt myös toinen varhaislapsuudessa näkemäni uni. Se oli kuva: mustalla pohjalla keltainen avattu sateenvarjo. Ei muuta. Nuo kaksi unta ovat ainoat, jotka muistan lapsuudesta. Molemmat liittyvät säähän, ilmastoon ja vuodenaikojen kiertoon. Miten näitä unia voisi tulkita? Tulkintaa kehystää 5- vuotiaan tytön maailma, lapsen kyky kuvitella, kyky heittäytyä, eläytyä, kokea ja olla läsnä. Lapsena merkitykset syntyvät ja oppiminen tapahtuu kokemuksen kautta. Lapsi kokeilee jääpuikon terävyyttä, miltä se maistuu ja kuinka se sulaa käden lämmöstä. Talvipakkasella, vanhempien kielloista, ja juuri siksi, oli pakko kokeilla mitä tapahtuu kun kielellä maistaa metallista mattotelinettä. Suurin osa lapsuuden muistoista liittyvät voimakkaasti vuodenaikoihin ja niihin liittyviin ilmiöihin: lumihiutaleisiin, auringon lämmittävään uimaveteen, sammakonkutuun, Ukkosukon raivoon, vedenpintaa kiitäviin leipäkiviin ja kiehtovan muotoisiin pilviin. 5-vuotiaana minulla oli myös salaisuus kellarikomerossa: lasipurkkeja, joihin olin kerännyt vanhojen tussikynien erivärisiä huopahylsyjä ja lisännyt vettä päälle. Kevään koittaessa kaivoin pihalle ojan, johon kaadoin nämä kaikki talven aikana varastoimani vesipurkit. Ajatukseni oli, että rakentamassani purossa kaikki maailman värit virtaisivat ja sekoittuisivat toisiinsa sateenkaaren lailla. Pettymys oli suuri kun vesi, purkki toisensa jälkeen, imeytyi hiekkaan. Ei värejä, ei virtaavaa vettä. Minusta ei tullut tutkijaa, vaikka edelliset lapsuuteni empiiriset kokeilut siihen viittaavatkin.

Miksi minusta tuli taiteilija, koreografi-tanssija eikä tutkija ja tieteen tekijä? - Koska en nuorenakaan osannut olla paikallani, enkä istua luennoilla sellaisia määriä kuin opiskelu olisi vaatinut. Työssäni voin yhdistää minua kiinnostavat ja innostavat asiat ja ajatukseni. Muunnan ne liikkeeksi ja visioiksi. Lähtökohtani ovat samat kuin tieteessä: ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden kriittistä ja järjestelmällistä tutkimista ja johtopäätösten tekemistä. Teen taustatyötä lukemalla, seuraamalla yhteiskunnallista keskustelua ja pyrin omaksumaan tätä tietoa omaan ajatteluuni. Määrittelen kehollani paikkaa maailmankaikkeudessa. Uskon, että kokemuksellisuuden kautta, esiintyjänä ja taiteilijana voin saada ihmiset ajattelemaan, innostumaan, kokemaan tunteita ja oivaltamisen iloa. Mielen toiminta vaatii monipuolista kehollista liikkumista ja kehon toiminta peilaa ajatteluun.

Taitojeni ylläpitämiseksi harjoitan muotoa. Muoto on tärkeä, sillä kun sen osaa riittävän hyvin, niin muoto vapauttaa mielen. Tämä liittyy sekä taiteeseen että tutkijuuteen, näin ajattelen. Pitää tuntea tieteen ja taiteen perusta. Ottaa se haltuun. Päästä irti. Ja synnyttää uutta. Sekä taiteen että tieteen tekijän tulee tehdä kenttätyötä, huoltaa instrumenttinsa, koota, jäsentää ja hänellä on oltava rohkeus: - kill your darlings - siis tappaa rakkaansa ja aloittaa alusta!

Ars longa – vita brevis. Alunperin ”Ars” tarkoitti taitoa. Lääkäri Hippokrate sen sanoi: ”Elämä on lyhyt, taito pitkä, tilaisuus pakeneva, kokeilu vaarallinen, arvostelu vaikea.” Mitä on taito? Suomen kielen sivistyssanakirjaa lainatakseni: Taito on oppimisen ja harjaantumisen avulla saavutettua taitamista, osaamista, know-how:ta. Eri ammateissa osaaminen on tiettyjen tietojen ja taitojen hallintaa, joka saavutetaan pitkäjänteisellä työllä, harjoittelulla ja muodon hallinnalla.

Taiteen sivistyssanakirja määrittelee näin: Taide on merkityksellisinä pidettäviin aistipohjaisiin elämyksiin tähtäävä luovaa toiminta ja sen tulokset vaativat työtä, taitoa, taituruutta ja muodon hallintaa. Entä tiede? Tiede on ilmiöiden ja niiden välisten suhteiden kriittistä ja järjestelmällistä tutkimista. Tietojen jäsentäminen kokonaisuuksiksi vaatii kokeilua, kriittistä arviointia, tiedon kokoamista ja muodon hallintaa. Väitän että oppiminen sekä tiedon, taidon ja tieteen välittäminen ja jakaminen vaativat ennenkaikkea innostunutta mieltä. Lopulta kaikissa kolmessa: taidossa, taiteessa ja tieteessä on kyse ajattelusta. Minulle tanssi on ajattelun kehollistamista. Samoin kirjailija sanallistaa ajatuksiaan tai kuvataiteilija kuvallistaa tunteita ja tunnelmia.Taitoa on asettaa ilmiöt ja asiat eri konteksteihin. Tieteen ja taiteen ero on, että taide on vapaa olettamuksista ja totuuden pakosta. Tieto etsii totuutta, mutta taiteilija liikkuu todellisuuksien välissä. Mielestäni taiteen tulisi olla vapaa ennalta määrätyistä tavoitteista. Sekä tiede että taide tarvitsevat myös huokoista aikaa, joutenoloa. Oivallukset eivät synny kiireessä. Annan konkreettisen esimerkki siitä, miten tiede ja taide voivat vaikuttaa yhdessä: Tutkijat kehottavat vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Taiteilijat voivat herättää ihmisten huomion tähän asiaan. Pelottavat tai vaikeasti ymmärrettävät asiat eivät katoa, jos suljemme silmämme tai katsomme poispäin. Pelot ovat voitettavissa vain menemällä niitä kohti. Tässä pelon ja pimeyden käsittelyssä taiteilijat ovat mestareita. Totuuksien kyseenalaistaminen, rohkeus hypätä pimeään, syvään ja määrittelemättömään on meidän työtämme. Tai ainakin minun mielestäni tulisi olla. Taide liikuttaa, koskettaa, myötäelää, haastaa olettamukset ja konventiot. Ajattelen kuten Helene Schjerfbeck aikanaan: tärkeintä meille taiteilijoille (ja oletan myös että tutkijoille) on intensiivisyys ja intohimo suhteessa kohteeseen, oleellisen etsiminen ja rehellisyys itseään ja aihettaan kohtaan. Siksi olen täällä tänään. Uskon, että minkä voi kuvitella, voi myös toteuttaa. Alussa kerroin lapsuuteni unista ja epäonnistuneesta värivesi-kokeilusta. Epäonnistumisista oppii ja ne työntävät meitä eteenpäin. Heinäkuussa vuonna 2014 näin myös unta. Unessa katsoin maisemaa. Herättyäni kirjoitin unesta haikun:

Unesta nousi unelma, ja neljän vuoden aikana, usvainen maisema on tarkentunut. Opiskelin soiden ekologiaa ja ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä. Minua kiinnosti tieteelle ja taiteelle perustuva dialogi sekä luonnon ja ihmisen vuorovaikutussuhde. Oppaikseni sain maan ja taivaan tutkijat Harri Vasanderin ja Timo Vesalan. Niin, minkä voi kuvitella voi myös toteuttaa: pyysin työryhmään mukaan taiteilijat Kati Outisen, jonka kanssa olin tehnyt työtä aikaisemminkin ja tiesin että suot ovat hänelle rakkaita ja Palefacen, jonka persoonallisuus ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus kiinnostivat minua. Lisäksi suolle lähtivät tanssija Antti Seppänen sekä Saine Ensemblen jäsenet säveltäjä-muusikko Olli Kari ja tv- ja elokuvaaja Mika Tertsunen. Lähitulevaisuudessa on suunnitteilla myös suolla kuvattava tanssilyhytelokuva. Elokuvan ohjaajalle, AJ Annilalle, suomaisema on tuttu ja turvallinen. Suolaulu on myös henkilökohtainen tutkimusmatka alitajuntaani. Unestani tälle matkalle lähdin. Pohdin minkälainen on minun suoni. Suolla suurin osa tapahtumasta on jotain mitä emme näe, mutta koemme voimakkaasti. Suo tuoksuu ja turvematto tuntuu paljaille jaloille pehmeältä. Henkilökohtaisuuden jälkeen tulee yleinen. Haluanko vaikuttaa? Kyllä, omalla taiteellani haluankertoa suon tarinaa, vaikuttaa soiden suojelun edistämiseksi ja ilmastonmuutokseen liittyvän tiedon levittämiseksi.

Evankeliumi Luukkaan mukaan, luku 23: Anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät. He eivät tiedä. Kyse on siis tiedosta ja sen välittämisestä. Ilmasto-asiat tulisi lähitulevaisuudessa kuulua osaksi kasvatusta ja opetusta niin kotona kuin koulussa. Ilmasto-uutiset olisi nostettava uutisotsikoihin ja aiheeksi politiikan, talouden, kulttuurin ja urheilun rinnalle. Omasta puolestani osa urheilu-uutisista voitaisiin korvata ilmasto-uutisilla, sillä molemmissahan on kyse kilpailusta ajan kanssa.

Olemme täällä tänään, koska meitä kiinnostaa sama aihe ja olemme huolissamme tulevaisuudesta. Olemme yhdessä, saamme voimaa, ideoita ja ajatuksia toisiltamme.Täällä, dialogi on moninainen ja rönsyilee vapaasti. Eläköön diversiteetti! Ystävät: moninaisuus on vapautta!

Miten tanssini ovat syntyneet?

Zontan piirikokous Fiskarsissa, 25.4.2015

Kirsi Kunnas sanoi 90-vuotis radiohaastattelussaan viime vuonna että kirjoittaminen on hänelle elämistä, puhetta ja olemassa olemista. Minulle tanssi on kuin Kirsille kirjoittaminen. Vuosina 1968-1998 Hgin yliopisto järjesti luentosarjan Miten kirjani ovat syntyneet, jota Turun yliopisto ja teatterikorkeakoulu jatkoivat 2000-luvulla. Wsoy on myös julkaissut kyseiset luennot. Koreografian ja kirjan syntyminen on luullakseni lähtökohtaisesti samankaltainen prosessi. Ruotsalainen Maria Rönn puolestaan kirjoittaa kirjassaan Heliga danser: ”dans är ett andligt uttrycksmedel. Dess styrka ligger i den icke-verbala kommunikationen mellan dansaren och det mysterium vi kallar Gud. Och Rönn fortsätter ”Den som inte dansar förstår inte vad som sker”

Taiteen ja tieteen tekemisen yhteydessä ja yleensä luovuudesta puhuttaessa mainitaan usein sana inspiraatio. Minulle inspiraatio merkitsee oivallusta, voimakasta sysäystä kohti tuntematonta, määrittelemätöntä. Se antaa voimaa ja työntää liikkeelle. Inspiroidun muista taiteista, ohi kiitävästä hetkestä, ajatuksesta, tunnelmasta, maisemasta, lauseesta, valosta ja varjosta, ohi kävelevien lasten keskustelusta tai kiinnostavasta artikkelista, joka kertoo meteoriiteissä säilyneistä viesteistä neljän miljardin vuoden takaa. Tanssiteoksiani taustoittamaan hankin materiaalia lukemalla, keskustelemala ja pitkillä kävelyilläni kun ajatus on vapaa assosiaatioketjuille ja luonto on läsnä, iholla. Tanssi on ajattelemista ja ajatusten kehollistamista. Koen että ympäristötaiteella ja luomallani työskentelymetodilla ja konseptilla, ympäristötanssilla, on mahdollisuus tässä ajassamme luoda eettistä maailmansuhdetta, jossa ihmisen paikka asettuu osaksi kokonaisuutta. Se on hierarkian purkamista, ihmisen aseman hyväksymistä yhtenä maailman kokonaisuuden osana. Kuuluminen yhteen kokonaisuuden kanssa vähentää ihmisenä olemisen taakkaa. Minulle työni lähtökohta on luonto ja ajatus että lopulta maailma ei ole minua tai meitä varten tai että me olisimme maailmaa varten vaan kaikki ovat olemassa, koska niin on. Maria Rönniä lainatakseni: ”Människan är beroende av allt och alla liksom allt och alla är beroende av henne. Allting i universum rör sig i sin egen rytm och alla dessa rytmer påverkar varandra. Människan rör sig liksom planeterna rör sig och ur rörelsen uppstår samma rytmiska vågor som en gång skapade universum.” Esittävä taide kuten tanssi on hetken taidetta, läsnäolon ylistystä ja ajan pysäyttämistä. Se on kohtaamista ajassa ja paikassa ja kohtaamisessa viipymistä. Ihmisen on ruumiillinen ja aistiva olento. Ihmisyys riippuu kyvystämme kuunnella olemista ja kyvystämme kohdata ihmisiä, asioita ja itsemme.

Tiedän myös että yksin en ole olemassa. Ihminen on sosiaalinen olento ja pitkälti olemassa muiden kautta ja muita varten. Luonto ei tarvitse ihmistä, eikä kaipaa mutta ihminen tarvitsee ja on riippuvainen luonnosta ja toisista ihmisistä. En minä tee taidetta itselleni, yksin ja itseni vuoksi. Taide on minulle väylä kommunikoida, keskustella ja välittää kokemuksiani ja ajatuksia ympäröivän maailman ja siellä olevaisten kanssa. Pohjimmiltaan yritän ymmärtää ja toisinaan koen kyvyn ihmetellä lahjana ihmiselle.

Teen ryhmäni Saine Ensemble kautta yhteistyötä eri taiteen alojen ammattilaisten kanssa. Periaatteena on, että Ensemblen työskentelyssä kaikki tekijät ovat mukana ideasta toteutukseen. Produktiot tehdään mahdollisimman hyvin, sitoutuneesti ja eettisesti kestävillä periaatteilla.

Tanssia, musiikkia, visuaalisia taiteita ja elokuvaa yhdistelevien teosteni aiheita ovatluonnonilmiöt ja -paikat. Tapahtumat sijoittuvat usein kulttuuriympäristöihin, johon ihmiset ja luonto ovat jättäneet jälkensä. Teemoina ovat luonnon ja ihmisen vuorovaikutus ja riippuvuussuhteet. Luonnonaiheiden ja kulttuurimaisemien inspiroimat teokset sijoittuvat erilaisiin, usein poikkeuksellisiin ympäristöihin kuten vanha kaivos (Orijärvi Rule of Capture), suoniitty (tuleva yhteistyö rap-artisti Palefacen kanssa), puulajipolku ja lähes 400 vuotta vanha tammi (monitaideteos Puut kasvavat aina ylöspäin?) tai joki saatohoitoon liityvässä teoksessani Virta. Kaikissa teoksissani dialogi syntyy taiteen, tieteen,tutkimuksen ja toteuttamisen välillä. Esitysten ja tapahtuminen tuottamisen rinnalla teokset versioidaan lyhytelokuviksi.Tanssilyhytelokuvat ovat itsenäisiä, elokuvan keinoin toteutettuja taideteoksia.

Olen Saine Ensemblen taiteellinen johtaja, tanssitaitelija, koreografi ja esiintyjä. Valmistuin tanssijaksi Amsterdamse Hogeschool voor de Kunst -korkeakoulusta vuonna 1997. Toimin tanssijana ja tuottajana nykyflamencoryhmä Canelassa vuosina 2001- 2015. Tanssi- ja liikeilmaisua olen opettanut yhteisö- ja yleisötyössä sekä kouluttanut tanssi- ja teatterialan opiskelijoita, ammattilaisia sekä harrastajia eri oppilaitoksissa. Jag har bott i Fiskars bruket nästan 20 år och mina barn har vuxit här. Jag anser att det har varit den bästa omgivningen som vi med min man har kunnat ge åt våra barn. Jag är medlem i Andelslaget hantverkare, formgivare och konstnärer i Fiskars och jag har frågat att berätta kort om andelslaget och bruket.

På 1960- och 70-talen lades en stor del av den industriella verksamheten ned i bruket och många flyttade härifrån. En stor del av servicen försvann och man kan säga att brukssamhället höll på att dö.

År 1987 fick bruket en ny direktör, Ingmar Lindberg. Han övertog ett bruk som var i dåligt skick med stort behov av reparationer och investeringar.

Vad som kom att hända sedan är ett fint exempel på hur det kan gå, då det finns visioner, resurser och aktiva aktörer – som samarbetar och samverkar mot ett gemensamt mål!

Med Igmar lindberg började Fiskars-bolaget arbeta för att få människor att flytta hit – att flytta hit på riktigt och ta med sig sitt arbete och sina familjer. En naturlig målgrupp blev de kreativa aktörerna, som relativt enkelt kunde flytta sin verksamhet, och de första kom hit i slutet av 80-talet.

Fiskars-bolagets resurser och goda vilja i kombination med visionen om ett levande samhälle var av avgörande betydelse för utvecklingen i bruket.

Lika betydelsefulla var förstås de aktörer som flyttade hit. De skapade innehåll, gav bruket nytt liv och bidrog till att skapa det unika samhälle som vi ser idag.

I medlet på 90-talet hade redan ett trettiotal hantverkare och konstnärer flyttat till Fiskars. År 1994 ordnade de den första utställningen, i detta utrymme, och år 1996 grundade de Andelslaget hantverkare, formgivare ochkonstnärer i Fiskars.

Andelslagets centrala och primära mål är att främja medlemmarnas möjligheter att utöva sina yrken. Andelslaget förmedlar och marknadsför medlemmarnas produkter och tjänster genom att upprätthålla gemensam butik, ONOMA Shop, och genom att arrangera utställningar.

Idag har andelslaget över 120 medlemmar, och utgör således en stor del av hela befolkningen på ca 650 personer, och bruket sjuder av liv, året runt.

Nu står sommaren för dörren och om en dryg månad öppnas andelslagets sommarutställning We love Wood(s) här i Kopparsmedjan. Osuuskunnan kesänäyttelyn avajaiset ovat toukokun lopulla ja näyttely jatkuu aina syyskuun loppuun saakka. We Love woods näyttelyn yhteyteen Saine Ensemble tuottaa kaksi monitaidetapahtumaa: Runopuu runoillan 1.6 ravintola Kuparipajassa sekä Puut kasvavat aina ylöspäin? Puulajipolulla 27.6.

I Magasinet öppnas i mitten av juni en smidesutställning, Mitt Kalevala, Makasiinissa avautuu kesäkuun puolivälissä Minun kalevalani niminen taontanäyttely. Myös tämän näyttelyn yhteydessä nähdään Saine Ensemblen tuottama tanssi- ja musiikkiteos Rule of Capture osat 1 ja 2 Fiskarsin Valimossa 30. ja 31.7.

Kansainvälistä tanssin päivää vietetään vuosittain 29.4. Sitä juhlistamaan kansainvälinen International Theatre Institute tanssikomitea pyytää Kansainvälisen tanssin päivän julistuksen joka vuosi kansainvälisesti tunnetulta tanssitaiteilijalta. Tänä vuonna sen on kirjoittanut espanjalainen flamencotanssija ja -koreografi Israel Galván. Minulla on ollut mahdollisuus työskennellä Israelin kanssa kun tanssiryhmä Canelan kanssa tilasimme häneltä koreografian Espanjalaiseen teossarjaamme. Israel Galván vieraili Tampereen flamencoviikolla 2001 esiintymässä ja opettamassa. Vuonna 2002 hän vieraili Canelan kutsumana Helsingissä, piti tanssikurssin ja esiintyi Kanneltalossa. Samalla sai kantaesityksensä 4 Jinetes tanssiryhmä Canelalle. Teosta esitettiin vuosina 2002-2007, mm. Helsingissä, Tampereella, Oulussa, Jyväskylässä, täällä Fiskarsissa sekä Venäjällä Arkangelissa.